Internetin keksimisen jälkeen olemme nähneet mitä erilaisempia pikaviestimiä, foorumeja ja sosiaalisia medioita. Alustojen moninaisuus haastaa käyttäjät pohtimaan, mikä vaikutus keskustelualustan valinnalla on keskustelun laatuun ja sisältöön. Haluan tässä tiivistää omat näkemykseni, miten itse näen alustojen hyvät ja huonot puolet.
Yleisesti ottaen keskustelua ja kaikenlaista nettisisältöä on varmasti liikaa ja yhä suurempi osuus siitä on laadultaan höttöä, nykyään enenevissä määrin tekoälyn ansiosta. Koska avoin keskustelu on oleellinen vaatimus demokratian toteutumiselle, meidän on syytä olla hereillä ja huolehtia keskustelun määrän lisäksi sen laadusta. Meidän on valveutuneina kuluttajina etsittävä parhaat mediat kuhunkin keskustelutarpeeseemme.
Listaan tässä esimerkin vuoksi joitain sosiaalisen median laatumittareita:
- saavutettavuus
- helppokäyttöisyys
- tuetut ominaisuudet
- lisensointi ja hinnoittelu
- kuka alustan omistaa
- sisältöä suosittelevan algoritmin toimintalogiikka
- kuinka avoimesti algoritmien toiminnasta on saatavilla tietoa
- kuplautumisen voimakkuus
- kaupallisen tai mainossisällön osuus kaikesta sisällöstä
- yhteentoimivuus muiden alustojen kanssa
- onko palvelu suunniteltu mahdollisimman koukuttavaksi
- kenelle palvelu on suunniteltu ja kenelle sitä markkinoidaan
- miten moderointi on järjestetty
Näin poliittisessa kontekstissa tietysti tiedämme, että on erilaisia ja erilaisia alustoja. Kun erilaiset käyttäjät löytävät itselleen sopivan alustan, puhutaan kuplautumisesta tai polarisaatiosta. Tässä olemme myös kansainvälisten megaluokan trendien armoilla. Isoimmat alustat ovat ulkomaisten oligarkkien hallinnassa ja se näkyy alustojen sisällöissä.
Perinteistä mediaa ei ole syytä unohtaa. Niiden yleisö valikoituu maantieteellisesti ja maksukyvyn mukaan. Harvoilla on varaa kovin moneen lehtitilaukseen, tai aikaa lukea monipuolisesti eri lehtiä. YLE on siksikin tärkeä, muuten ison kansanosan tiedonsaanti voisi olla kokonaan Seiskan, MTV:n ja Iltasanomien kaltaisten kaupallisten medioiden varassa.
Maakuntalehtiä meillä on runsaasti, mutta niiden omistajina on muutamat lehtitalot. Lehdet ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Nämäkään lehdet eivät ole poliittisesti linjattomia, minkä pitkäaikaiset lukijat hyvin tietävät. Maakunnan pää-äänenkannattajalla on yleensä yksi suosikki, ja muutokset linjassa, kun niitä tapahtuu, ovat vavisuttavia kuin mannerlaattojen liikkeet.
Suurimmalla osalla puolueista on omat lehtensä tai verkkomediansa. Vihreiden tilanne on tässä suhteessa heikentynyt puolueen Vihreälle Langalle myöntämän rahallisen tuen lopettamisen ja lehden lakkauttamisen jälkeen. Tästä on tietenkin nyt jo vuosia aikaa, enkä ole ehdottamassa, että Lanka pitäisi pistää uudelleen pystyyn. Mutta koska tilalle tullut Verde on vasta vähitellen pääsemässä jonkinlaiseen vauhtiin, meidän on syytä tunnistaa ja tunnustaa tämä omaan medianäkyvyyteemme liittyvä ongelma. Verde on verkkomedia ja sitä tehdään tietääkseni edelleen pitkälti vapaaehtoisvoimin. Siitä ei ole sisäänheittäjäksi samalla tavalla kuin Vihreä Lanka aikoinaan oli. On keksittävä muita keinoja.
Nykyään ulospäin suuntautuva viestintämme tapahtuu pitkälti Instagramissa ja vähemmissä määrin Threadsin, Blueskyn ja Facebookin “feedeissä”. Nämä syöttölinjastot palvelevat tietynlaisia median kuluttajia, mutta eivät kaikkia. Tyypillistä on, että keskusteluaiheet poimitaan printtimedioista, omasta arjesta tai politiikan vakioaiheista. Loputtomasti scrollaava feed näyttää jatkuvan loputtomiin, mutta uusia keskustelunaiheita sieltä löytää sitä harvemmin mitä pidemmälle scrollaa. Tämä feed on myös sillä tapaa “historiaton”, että ketään ei viikon päästä kiinnosta katsoa mitä siellä on aiemmin puhuttu. Vaikuttamistyön on siis oltava jatkuvaa, päättymätöntä, lopulta rutiininomaista ja lähes päivittäistä. Sama on tietenkin jossain määrin totta myös perinteisessä mediassa, koska harvemmin luemme vanhoja lehtiä, mutta kyllä sitä tapahtuu paljon enemmän kuin kertakäyttöisen sosiaalisen median postauksen kohdalla.
Voisin analysoida näitä medioita tässä pidemmällekin, mutta oleellinen asiani on tässä: Meidän ei pidä luulla, että nämä sosiaaliset mikroblogipalvelut korvaisivat pitkää tekstiä, tai podcastia, tai livenä järjestettyä tapahtumaa. Kaikkia tarvitaan. On ehkä tehokasta jos oman viestinsä saa typistettyä 140 merkkiiin, mutta aina se ei ole mahdollista. On asioita, joiden käsittely vaatii aikaa ja tilaa. Jos me annamme yleisöllemme sen mielikuvan, että meitä voi seurata instassa ja sieltä saa kaiken oleellisen, poliittinen viestimme ja myös osaamisemme on vaarassa muuttua epäilyttävän pinnalliseksi ja köyhäksi.
Meidän pitäisi miettiä koko sitä “käyttäjäkokemusta”, joka vihreästä poliittisesta toiminnasta muodostuu. Minkälaisissa tilanteissa ihmiset kuulevat meistä ensimmäisen kerran? Puhutaanko meistä vai olemmeko me puhumassa? Mitä pitää välttämättä tapahtua, jotta joku voi tehdä sen päätöksen, että lähtee tekemään politiikkaa meidän kanssamme? Ja mitä sen jälkeen tapahtuu, minkälaisia osallistumisen paikkoja tässä meidän poliittisessa yhteisössämme on? Näissä kysymyksissä aivan oleellisen tärkeää on valita oikeat, tarkoitukseen sopivat keskustelualustat ja sitten kannustaa jäseniämme tuottamaan toisillemme ja laajemmalle yleisölle positiivisia, laadukkaita, näkyviä ja mieleenpainuvia sisältöjä ja sitä kautta kasvattaa sitä yhteistä tietopohjaa, mitä kannatuksen kasvattaminen ja poliittinen päätöksenteko vaatii.
Muissa uutisissa, Tampereen keskustorilla keskusteltiin eilen lastensuojelusta. Tuo keskustelu löytyy Youtube-kanavaltani osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=jaQIoOFxohI